Kortetalo
Monitoimitalo korvaamaan epätarkoituksenmukaisia tiloja
Jyväskylässä on tapana limittää päiväkodit ja alakoulut saman katon alle ja näin pehmentää lapsen siirtymää varhaiskasvatuksen piiristä koulumaailmaan. Uuteen monitoimirakennukseen sisällytettiin koulun ja päiväkodin lisäksi myös kaupunginosakirjasto.
Tontin perustusolosuhteet, Kortepohjan alueen tyylillinen omaleimaisuus ja tulevaisuuden visiot sekä rakennukselle asetetut tilatehokkuus- ja kustannusvaatimukset toivat haasteensa rakennuksen arkkitehtuurille.
Kohteen tiedot
Omaleimaisuutta tukeva ja alueen tulevaisuutta viitoittava monitoimirakennus
Kortetalo sijoittuu tontin kulmaan kompaktina ja tehokkaana mutta inhimillisenä ja kutsuvana julkisena rakennuksena. Rakennuksen julkiset tilat sijoittuvat tulevan Palvelubulevardin puolelle urbaaniin kontekstiin, kun taas oppimisen tilojen näkymät on suunnattu leikkipihoille ja luontoon.
Arkkitehtuuriltaan rakennus on selkeästi nykyaikaa, mutta sovittautuu ympäristön suoraviivaiseen 1970-luvun lähiöarkkitehtuuriin. Sisätilojen puuverhoilut luovat tiloihin lämpimän ja omaleimaisen tunnelman. Suunnittelussa hyödynnettiin RTS-ympäristöluokitustyökalua ja hiililaskentaa – rakennuksen kompakti muoto ja tehokas perusratkaisu johtivat myös ekologisesti hyvään lopputulokseen.